Keskeneräisen tekstin luettaminen jollakin toisella ihmisellä voi olla kohtalokasta.
Viikonloppuna ajauduin istumaan erään kohtalotoverin viereen. Tämä kohtalotoveruus kävi ilmi myöhemmin. Kävi myös ilmi, että hän on lukenut kirjojani. Syvennyimme mielenkiintoiseen keskusteluun kirjoittamisesta ja lukemisesta: kirjoitetun tekstin ja lukijan kohtaamisesta, siitä kuinka jonkun ajatuksissa syntynyt tarina alkaa elää omaa elämäänsä toisen ajatuksissa.
Näinhän se kuvio tapahtuu perinteisesti:
Kirjailija työstää tekstiä jopa vuosia. Hän hioo tarinaa ja ilmaisua, sanoja, kieltä, kerrontaa, dialogia kenties useita kertoja alusta loppuun, kunnes tulee aika jättää teksti oman onnensa nojaan. Onnellinen ja surullinen hetki. Kaikki on siinä. Sitten lukija nappaa kirjan hyllystä, syventyy siihen, uhraa aikaansa omaksuakseen tarinan. Ja hän joko pitää lukemastaan tai sitten ei, tai ei oikein tiedä, on hämillään. Joka tapauksessa kirja on tarjonnut jonkinlaisen elämyksen, jota voi pohtia, jonka voi jakaa, josta voi keskustella.
Kirjoihin ja kansiin painettu tarina on siis periaatteessa muuttumaton. Se on
kirjailijalle ja lukijalle turvallisessa muodossa. Siihen investoitu
aika saa tietyn arvon.
Nyt se vaarallinen osuus.
Kohtaamani ihminen kertoi, kuinka hän oli nuorena halunnut kirjoittaa kirjan. Hän oli koonnut sanoiksi syviä tuntojaan, ajatuksiaan, ihanteitaan, haaveitaan. Sitten hän oli näyttänyt keskeneräisen tekstin eräälle tytölle.
Auts!
Tyttö oli nauranut kirjailijanraakileelle päin naamaa. Se pommi teki järkyttävää tuhoa. Siitä tuli kirjailijanuran päätepiste.
Tuo tositarina sai minut miettimään. Olenko tiedostanut riskit ryhtyessäni tähän avoimen kirjoittamisen projektiin? Osaanko olla aito ja uskollinen tekstilleni, kun tiedän, että sitä luetaan keskeneräisenä? Vai ennakoinko turhaan lukijoiden reaktioita? Uskallanko enää kokeilla, koetella rajoja, ottaa riskejä? Uskallanko pistää itseni likoon? Uskallanko kirjoittaa tarpeeksi rosoista, aitoa, sydämestä lähtevää kieltä?
Ei hemmetti sentään. Miten tässä oikein käy?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti